Työssäni keskeisellä sijalla ovat aina olleet ruukut. Minua kiehtoo niiden pyöreä abstrakti veistoksellisuus.
Jättämällä muotoihin aukon olen halunnut säilyttää yhteyden sisätilaan viitaten samalla ruukkuun muodon inspiroijana.
Aukko on myös tärkeä visuaalinen elementti. Aukon kautta teos hengittää.
Kiinnostukseni ruukkuihin alkoi, kun kävin nuorena Tukholmassa Medelhavsmuseetissä (Välimerenmuseossa). Siellä näin esihistoriallisia egypyläisiä ruukkuja, jotka tekivät minuun valtavan vaikutuksen. Sittemmin olen nähnyt vanhoja hienoja ruukkuja kaikista maailman kolkista.
Meidän aikamme keramikoista työskentelyyni ovat vaikuttaneet ennen kaikkea englantilainen Jennifer Lee, joka rakentaa käsin pienikokoisia hyvin herkkiä avonaisia muotoja sekä suomalainen Kati Tuominen-Niittylä voimakkailla teoksillaan.

Viime aikoina ryhtynyt rakentamaan myös ellipsistä kasvavia paasia sekä aaltoilevia, pehmeitä muotoja. Idea epäsymmetrisiin aaltoileviin muotoihin syntyi ruukkujeni pehmeännäköisistä pinnoista. Halusin saavuttaa ikäänkuin pehmeän aaltoilevan kangasmaisen vaikutelman.

Olen ennen kaikkea käsityoläinen.
Rakennan työni aina käsin ohuiksi kaulituista, vyömäisistä savinauhoista, jotka kiinnitän toisiinsa reunoistaan. Näin työ rakentuu hitaasti kerros kerrokselta. En dreijaa enkä käytä apuna mitään muotteja. Työ on hidasta ja aikaavievää, mutta pidän siitä, että esine kasvaa vähitellen.
Kun muoto on valmis lisään sen pintaan siveltimellä savilietettä lukemattomia kerroksia, jolloin liete tarttuu koholla oleviin kohtiin ja näin pinta vähitellen "kasvaa" rosoiseksi.
Raakapolton (n.1000C°/1832°F) jälkeen pinta on patinoitu värimetallioksidilla, joka jää uurteisiin, koholla olevista kohdista se on pyyhitty pois.
Teokset on lasitettu ruiskulla vetokaapissa yhdellä tai useammalla värillisellä lasitteella. Käytän yleensä aina värien aikaansaamiseen värimetallioksideja, mm. rauta- mangaani- ja ennen kaikkea kuparioksidia, josta saan alkalilasitteessa komeita turkooseja ja sinisiä värejä. Lasituspoltto tapahtuu aina sähköuunissa hapettavassa poltossa 1260 C°/2300°F:ssa.
Usein lasitetta tai oksideja on vielä lisätty polton jälkeen ja teokset on poltettu uudestaan tällä tavalla joskus jopa kolme neljä kertaa kunnes olen tyytyväinen siihen, miltä teos näyttää.

Värit ovat aina kiehtoneet minua, ja nillä on myös tärkeä osa keramiikkateoksissani. Juuri lasitteiden värit ja pinnat, muutos, mikä esineelle tapahtuu uunissa sai minut aikoinaan koukkuun keramiikkaan ja innostaa yhä edelleen. Keramiikka antaa loistavan mahdollisuuden yhdistää muoto, väri ja pintastruktuuri yhdeksi kokonaisuudeksi.